Uusi avaus: DigiCenter North Savo TEKSTI JOUNI VORNANEN
| KUVA DIGIMAG/ MIRKA HAPPONEN
Tekoälyn avulla puolestaan ratkaistaan ongelmia, joita aikaisemmin ei kyetty ratkaisemaan, sanoo projektipäällikkö Aki Happonen (seisoo keskellä).
K
uopiossa avattiin uudentyyppinen digiteknologian tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristö. Yksikkö tukee Pohjois-Savon alueen yrityksiä niiden digitalisaatiossa tarjoamalla palveluja, jotka parantavat digikyvyyksiä, edistävät teknologiatestausta ja lisäävät verkottumista. Savonia-ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Aki Happonen kertoo, että keskuksen tehtävänä on myös seurata tekniikan kehitystä sekä auttaa yrityksiä ja muita kumppaneita uuteen digitaalitekniikkaan liittyvien
10 1 / 2 0 2 0 Savonian Sanomat
ongelmien ratkaisuissa. – Tämä keskittyy Savonian teknologioiden painoaloihin, eli IoT (sisältää 5G), tekoälyyn, digitaaliseen murrokseen ja palvelun hallintaan, ihmisen ja koneen vuorovaikutukseen sekä kyberturvallisuuteen. Happonen painottaa keskuksen tehtävää. Keskus suunnittelee ja toteuttaa digitalisaatioon liittyviä tutkimus- ja kehittämishankkeita kumppaneiden kanssa. Siten tavoitteena on tukea kumppaneita uuden digiteknologian soveltamisessa
ja alentaa teknologian käyttöönottokynnystä. Keskuksen kärkiosaamisalueita ovat kuitenkin Internet of Things (IoT) ja tekoälyteknologiat. Happonen tarkentaa, että esineiden internet rakennuspuolella voi tarkoittaa esimerkiksi erilaisten sensorien sisällyttämistä rakenteisiin tai rakennuksiin, jolloin niiden avulla voidaan seurata muun muassa kosteutta ja lämpötilaa. – Tekoälyn avulla puolestaan ratkaistaan ongelmia, joita aikaisemmin ei kyetty ratkaisemaan johtuen da-